Kukka iloittelua Kanervassa



Perjantaina meillä Oululaisilla bloggaajilla oli mahdollisuus tutustua kukkakauppa Kanervaan ja sen tuotteisiin. Teemana oli kevään ja kesän juhlat.  Ihastuttavien kukkien lisäksi saimme paljon inpiraatiota kevään/kesän juhliin, kukkakaupassa oli esillä myös Vera Vera  tuotteita, Somianan juhlatarvikkeita sekä valokuvaamo Studio PSV. 



Herkut meille oli loihtinut Konst. o Deli.





Seuraavan kerran kun tarvitsen juhliin kukkia joko vietäväksi tai omiin juhliin koristeiksi, käyn kukat hakemassa Kanervasta, sen verran monipuolinen kukka valikoima siellä on. Kesäkukkia sieltä löytyy myös jokaiseen makuun.













Vera Veran tuotteet olivat ehdottomasti omaan makuuni, pellavaliinat sopivat moneen sisustukseen, esillä oli raikkaita ja kesäisiä värejä.



Somiana verkkokauppaa selailessa huomasin, että siellä on myynnissä numero ilmapalloja, ainakin seuraaville poikien synttäreille sellaiset täytyy hommata kotia koristamaan. Tuotteita voi tilata nettikaupasta tai mennä ihan paikanpäälle ihastelemaan liike löytyy nimittäin Oulusta kirkkokatu 7.









Kukkakimpun tekeminen ammattilaisen käsissä näytti helpolta, mutta toisin kävi kun pääsimme jokainen sitomaan omat kimppumme. Alussa tuntui siltä ettei kimpun tekeminen onnistu, mutta kyllä se  pikkuhiljaa alkoi sujumaan. Vaikka lopputulos ei ollut lähelläkään sitä mitä alussa ajattelin. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen Niin kauniiden kukkien kans ei voi epäonnistua.





Yllä näet kukat, mistä kimppua aloin väkertämään.



Lopputuloksesta tuli kiva ja toivottavasti säilyy mahdollisimman pitkään.



Kylläpäs oli mukava tapahtuma ja tuo kimpun sidonta oli kerta kaikkiaan ihan suosikki hommaa!

Kommentit