Blogihiljaisuus rikottu

Pitkän blogitauon jälkeen päätin kirjoittaa tänne vähän kuulumisia. Syksy ja alkutalvi on vierähtänyt huimaa vauhtia ja kohta alkaa tämäkin vuosi olla lopuillaan. Olen kriiseillyt koko syksyn jos minkäkin asian tiimoilta ja en ole oikein ollut innostunut juuri mistään, siksi tämä blogigin on ollut vähän tauolla. 

On ollut kiva kuulla, että blogiani on kuitenkin kaivattu ja postaus ehdotuksiakin on tullut. Toivottavasti virtaa tulee lisää päivän pidentyessä. Täällä Oulun korkeudella ei montaa tuntia ole valoisaa, kolmelta on jo melko pimeää. Pimeää on aamulla töihin mennessä ja töistä tullessa.

 Herkut maistuu valitettavasti näin kaamosaikaan liiankin hyvin, saapa nähdä pitääkö keväällä lähteä facebookissa mainostettujen superdieettien vieteltäviksi. 

Tänään sain ostettua viimeiset joululahjat. Todella helpottavaa, vaikka lahjojen antaminen on toki kivaa,  mutta täytyy myöntää, ettei kaupungilla jonottelu toppavaatteissa ole lempi hommaani.

 Hetken aurinko näyttäytyy ja luo vaaleanpunaisen kajon taivaan rantaan

Käytiin tänään nuorimmaisen kanssa potkuttelemassa, hauskaa oli ja potkuri luisti.

Ihanaa ja Rauhallista Joulun aikaa blogini lukijoille!

Kommentit

  1. Kiva kun annoit kuulua itsestäsi - näitä blogitaukoja tulee silloin tällöin itse kullekin!
    Ihanaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että rikoit blogihiljaisuuden, ��. Jouluista postausta odotellaan, ��. H&P

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta! Mun blogissa sulle kahvikuppihaaste <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti