Poikien äitinä

Mietteitä poikien äitinä olemisesta. Pojilla on aikalailla aina vauhti päällä, ainakin kahdella nuorimmaisella, vaikka aika rauhallisia ovatkin perusluonteeltaan.

Olin aikaisemmin luullut poikia jotenkin vähemmän tunteellisiksi kuin tyttöjä, mutta sehän ei pidä alkuukaan paikaansa ainakaan meidän perheessä. Välillä jopa mietin, että tytöt/naiset toimivat tunteettomammin joissakin jutuissa kuin pojat, menen ja tiedä. Tyttöjen äitinä olemisestahan minä en tiedä mitään.

Pojat ovat suoraviivaisia ja jos he sanovat jotain, sitä he kyllä tarkoittavat. Pojat tarvitsevat paljon hellyyttä ja kannustusta. Pojat keksivät kaikenlaista kivaa, joka ei todellakaan tarkoitaa kivaa aikuisten mielestä. Ihan vahingossa tulee tuhoja, kuitenkaan sitä tarkoittamatta. Kaikki riehuminen, painiminen ja heittely on vaan niin kivaa! 

Välillä mietin hieman haikeana, kun meillä ei ole sitä tyttöä. Ja jään paitsi varsinkin äiti tytär jutuista, vaikka toisaalta, eihän tytärtä moiset välttämättä kiinnostaisikaan. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.

Kuvissa on asua viime viikolta, jossa viihdyin useana päivänä, tällä viikolla taitaa olla hieman viileämpää, joten takki täytyy alkaa käyttämään. Auringonlaskut ovat näyttäytyneet upeina nyt elokuussa, joten kuva ansaitsi tulla julkaistuksi täällä blogissakin.

Kommentit

  1. Meillä ainakin poika on aina ollut todella herkkä, vaikka touhukas on ollut (ainakin nuorempana). Pojan kanssa on muutenkin ollut kaikki helpompaa. Suuria tunnekuohuja ei ole nähty, niin kuin isosiskonsa ja tämän pikkusiskonsa kanssa.

    Ja meillä myös tytöille sattuu ja tapahtuu enemmän kuin pojalle, joka tosiaan on pelannut jääkiekkoa ja jalkapalloa. Esikoistytöltä on tikattu huulta ja sormea, mutta poika on säästynyt kolhuilta.

    Tänä kesänä ja alkavana syksynä on ollut kyllä huikean kauniita auringonlaskuja (nousuja en ole paljon nähnytkään).

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoona taitaa enemmän ratkaista kuin sukupuoli, näinhän se taitaa olla. Auringonlaskut ovat olleet erityisen kauniita nyt elokuussa. )

      Poista
  2. Meilläkin poika on todella herkkä ja tunteellinen sekä erittäin tunnollinen. Ja allekirjoitan tuon, että poikalapset ovat suoraviivaisempia. Vaikka poikamaisia juttuja ja raisujakin harrastuksia on, niin kyllä meilläkin tytöt on ne joille sattuu sekä tapahtuu enemmän.Toisella neidillä on ensimmäisestä vuodesta ikävuodesta lähtien ollut vähintään kerran vuodessa musta silmä, mitä pojalla ei kertaakaan. Ja se kerta, kun pojan silmäkulmaa jouduttiin tikkaamaan johtui siitä, että pikkusisko heitti xboxin ohjaimen päin veljeä. Ja ne tyttöjen tunnekouhut jo alle kouluiässä ovat aika dramaattisia olleet. En muista kertaakaan, että pojan kanssa olisi ollut samanlaista.

    Ihana tuo auringonlasku kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, auringon laskut on olleet erityisen ihania nyt. :)

      Poista
  3. Meillä kun on kolme poikaa ja yksi tyttö, niin täytyy kyllä sanoa, että en voi sanoa heidän juuri eroavan sukupuolensa takia, herkkää ja tunteellista puolta löytyy niin pojista kuin tytöstäkin, molemmille sattuu ja tapahtuu. Ehkä ainoa ero on, että pienten tyttöjen kaverisynttärit ovat jotenkin hallitumpia ja helpompia kuin samanlaisen poikajengin paimentaminen :D

    Ihana tuo sinun asusi, mistä on tuo tunika, muistatko?

    ja niin kauniita kuvia, etenkin tuo auringonlasku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo synttärit on varmasti ihan totta, eikä tarvitse olla synttäritkään, vaan muutama poika niin pieni muotoinen katastrofi sisällä on valmis, heh.

      Poista
    2. Tunika on muutaman vuoden takaa h&m:ltä. Samantyylisiä on myynnissä nytkin.

      Poista

Lähetä kommentti