Viikon kuulumiset

Kiva viikko lähes takana. Olen nyt alkanut tekemään täyttä työaikaa, kun aiemmin tein 75 %:sta. Oikeastaan ihan mukavaa olla töissä ihan kunnolla ja näkyyhän se toki tilipäivänäkin, että töitä ollaan huhkittu koko päiväisesti.

Tällä viikolla olin kollegani kanssa kahden päivän koulutuksessa Helsingissä. Valitettavasti reissusta ei tallentunut yhtään julkaisu kelpoista kuvaa, tiiviistä aikataulusta johtuen.  Pikaisesti ehdittiin kuitenkin käydä vähän kaupoillakin katselemassa,  lähinnä Zarassa ja Stockmannilla.

Tänään onkin oltu sitten hieman rauhallisemmissa tunnelmissa perheen kanssa ja syöty pitkästä aikaa tacoja.




Kohta saunan lämpöiseen syleilyyn.

Mukavaa lauantai iltaa!

Kommentit

  1. Kivoja uutisia sinulla. Ja niin tuttuja nuo työmatkajutut, kiireisiä tapahtumia. Ei niillä paljoa kuvia ehdi ottaa. Ja tacoja! Niitä ei ole tullut pitkään aikaan laitettua. Tacot ovat mainiota herkkua!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula kivasta kommentista! Tacot on kyllä niin nam. Pitkään aikaa ei oltukaan tehty, enemmän tehdään tortilloja, hyviä nekin.

      Poista
  2. Mepä ei olekaan tehty taco-tacoja vuosiin, yleensä vain tortilloja. Voiskin laittaa ruokalistalle :)

    Ihanaa lauantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tehdään paljon useammin tortilloja, kivaa vaihtelua nämä siis olivat!

      Poista
  3. Ihanan hämyisiä kuvia! Sama homma täällä pian eli kohta alan tekee täyspäiväistä viikkoa. Nyt vielä hetken nautin näistä lyhyistä viikoista. Ihanaa saunailtaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit. Kriiseilen aina näiden kuvien kanss, kun joudun useasti kuvaamaan pimeällä. Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  4. Ihania kuvia. Tacot on kyllä hyviä, vaikkakin hankalia syödä :D. Täyden työviikon tekemisessä on omat haasteensa, mutta myös omat hyvät puolensa, etenkin palkkapäivänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, hieman hankalia syödä, aina tahtoo tacokuoret rikkoontua. :)

      Poista
  5. Minä puolestaan haaveilen vielä joskus käyttäväni vuorotteluvapaa mahdollisuuden. Voisi matkustella ja opiskellakin jotain uutta. Toistaiseksi kuitenkin työ on vienyt niin mennessään, etten ole malttanut. Täytän 7v. n kuluttua 50, josko silloin repäisisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihanilta sinun suunnnitelmat. Minäkin haluasin opiskella jotain uutta, kun vain tietäisi mitä. :)

      Poista
  6. Kivoja kuvia :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihanalta kuulostaa ja nam. Täälläkin tänään tai viimeistään huomenna tortillapäivä! <3 Lumista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortillat on myös niin hyviä!
      Ihanaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  8. Helsingissä on aina ihanaa piipahtaa mutta sinne saisi tuhlattua enemmänkin aikaa.
    Jos rahhaa olisi niin jäisin itsekin vähemmille tunneille töistä jotta aikaa ja energiaa jäisi kotia ja lapsillekin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ja rahaa siellä tosiaan menisi. Lentämällä on niin näppärä mennä sinne, voi että haluaisin sinne taas pian päästä käymään kunnolla kaupoissa.

      Poista

Lähetä kommentti