Syyskuun ensimmäinen

Mieli ei millään haluaisi siirtyä syksyyn. Joka vuosi ajatus on kesässä vielä syyskuun alussa, jospa se talvi jättäisikin tänä vuonna tulematta ;). Vaikka syksyssäkin on hyvät puolensa, kuten ruska ja sen kauneus.

Uutisissa on ollut paljon puhetta tästä pakolaiskriisistä ja hämmästelyä siitä, miten euroopassa voi tapahtua tällaista. Tähän asiaan sen kummemmin pureutumatta, on mieleeni tullut ajatus kuinka hyvin suomalaisilla on asia ja meillä on valmiutta auttaa ihmisiä hädän hetkellä. Kuinka helppoa ja mukavaa meidän elämä on suurimmalla osalla. Elämme yltäkylläisyyden keskellä, mistään ei ole pulaa. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kyllä löytyy, kunhan niistä osaisi valita. Tyytymättömyyttä kohtaa silti joka päivä, vaikka asiat olisivat kuinka hyvin tahansa. Ihmiset keskittyvät paljon itseensä ja pinnallisuus on huipussaan. Vaikka nimenomaan olisi mielekkäämpä keskittyä vaikka niihin lähimmäisiin.





Kuvat Turkansaaresta

Tällaisia mietteitä tänään, millaisia mietteitä teillä?

Kommentit

  1. Olet niin oikeassa, meillä on kuitenkin asiat jokseenkin kunnossa, ei ole sotaa, ei nälänhätää, ei luonnon katastrofeja, joten on aikaa ruikuttaa ja valittaa pienistä asioista ja niistäkin mieluummin vain valittaa, sen sijaan, että itse toimisi aktiivisesti asian korjaamiseksi... Mutta sellaisia me ollaan, kun ei ole oikeita murheita, tulee pienistä asioista suuria...

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Turkansaaresta! Todellakin ihmiset valittaa paljon turhasta ja keskittyy ihan epäolennaiseen. Kannattaisi välillä miettiä ja ajatella positiivisesti. Todellakin itsekin joskus valitan ihan turhasta. Silti koetan kannustaa positiivisuuteen muita ja samalla itsekin saan siitä tsemppiä :) Ihanaa pohdintaa sulla Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Asiaa kirjoitat yltäkylläisyydestämmme!
    Syyskuun ekasta tuli mieleen, että palasin juuri Tallinnasta tänään ja siellä 1.9. on erityinen päivä. Lasten koulut alkavat nimenomaan kyseisenä päivänä oli viikonpäivä mikä tahansa (sunnuntaista en tiedä) ja monet vanhemmat ottavat vapaata sen takia töistä ja kaikissa kahviloissa on kouluaiheisia kakkuja myynnissä, hyvin erityinen päivä heille siis! Meille koulujen alkamispäivä kun on vain päivä muiden joukossa :)

    VastaaPoista
  4. Voi tuo sun miete on niin ajankohtainen. Toisilla on iso hätä ja toiset vaan valittaa joka asiasta. Itse olen kuskannut lasten vaatteita ja kodin tekstiiliä säkkikaupalla lähteväksi Afrikkaan. Toivon että ne menisivät sinne minne on luvattukkin ettei tyhmää vedettäisi höplästä.

    VastaaPoista
  5. Samoilla ajatuksilla. Itsekkyys tuntuu olevan huipussaan ja ihmiset kovettuneita, onkohan tämä kliimaksia kohti parempaa yhteiskuntaa. En tiedä. Eikö tuosta Saksan tapauksestakin ole niin vähän aikaa, että olisi ihmisten lähimuistissa..

    Upeaa päivää Johanna.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti