Kotikuvia




Reipasta perjantaita!

Huh ja hei, sainpas laitettua  näitä kuvia tänne koneelle. Toissapäivänä ja eilen on ollut lieviä tietokone ongelmia, juurikin kuvien siirrossa kamerasta koneelle, joita silloin tällöin voi sattua myös minun kaltaisillenin tietokone-experteille ;). No en todellakaan ole hyvä näiden laitteiden kanssa ja kärsivällisyys on ihan minimiluokkaa.

By the way tässä olisi nyt kuitenkin pientä kotikatsausta näin kuvien muodossa. Sain otettua kuvat kun meillä oli kerrankin kohtuullisen siistiä. Yleensä joka huoneessa lattialla lojuu jos jonkinmoista lelua, joihin joku aina välillä kompastuu. Tälläista se on nyt.

Kuvat  on meidän ruokailuhuoneesta, joka on remontoitu -07 kesällä. Oikeastaan laitoimme silloin kaiken uusiksi, lattioita ja kattoa myöten, ikkunat säilyivät toki ennallaan. Yritin etsiä kuvia ennen remonttia, mutta en nyt löytänyt niitä tähän hätään mistään. Lattiat on lankkulattiat, jotka on vahattu. Ei mikään kauhean fiksu valinta kotiin, missä on koira, mutta kun ne ovat  vaan niin ihanat. Lattiathan pystyy myöhemmin toki  hiomaan ja vahaamaan uudestaan. Oikeastaan kulumisen jälki ei minua niin paljoa haittaakaan, antaa lattioihin vähän sellaista vanhaa fiilistä. Seinät oli aikaisemmin vaaleammat, sellaiset cafe latten väriset, toissakeväänä sitten maalattiin kokonaan hieman tummemmaksi. Ollaan oltu tähän asti ihan tyytyväisiä sävyyn, mutta nyt tekisi keväämmällä vaihtaa hieman vaaleampaan sävyyn. Katto on valkoiseksi maalattua paneelia.

Sisustus inspistä tähän huoneeseen olen saanut eniten ruotsalaisista sisustuslehdistä, joista bongailee toinen toistaan ihanimpia sisustuksia ja koteja. Tämä on sellainen meidän näköinen koti, ei mikään huippuhieno, mutta väittäisin, että kodikas kuitenkin. Mukavaa päivää kaikille! :)

Kommentit

Lähetä kommentti