maanantai 5. helmikuuta 2018

Viiden kuvan haaste tammikuulta

Sain mukavan haasteen Suortuva blogin Nannilta. Haasteessa esitetään joko kuluvan kuukauden aikana otettuja kuvia viisi tai jonkun toisen kuukauden kuvia. Valitsin viisi kuvaa tammikuulta. Kuvat olin ottanut kännykällä, kuvia oli aika vähän, mutta sain kuin sainkin juuri ne viisi kokoon. 



Ensimäinen kuva on otettu joululahjastani, jonka itselle ostin. Pandora rannekoruun tuollainen sydämmen mallinen riipus. Aika ihana.


Tammikuussa kävin muutaman kerran ihailemassa auringonlaskua ja ikuistamassa sen. Joskus tuli kiire ehtiä paikalle kun aurinko laski tammikuussa jo ennen kolmea. Nyt päivä on jo jatkunut hurjasti verrattuna tammikuun alkuun. Kevät tulee.




Tammikuun kolmastoista päivä meidän kuusi vietiin pois ja siitä tämä kuvamuisto. Muutama tuollainen lasipalloa ehti mennä rikki silloin kun ne roikkuivat kuusessa ja siitä sitten tippuivat, kun joku vahingoissa hipaisi kuusta. Onneksi nämä kuitenkin säilyivät ehjänä.



Kävimme poikien kanssa päästelemässä höyryjä hoplopissa ja vauhti taisi olla melkoinen, ainakin kuvan heilahduksesta päätellen.



Kukapa ei haaveilisi lämmöstä näin keskellä tammikuuta. Näissä matka mainoksissa kaikki näyttää vaan niin täydelliseltä.

Haasteeseen saa tarttua kuka tahansa. 

3 kommenttia

  1. Ihana sie ❤️😍 kiva kun otit haasteen vastaan.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Mulla vielä tekemättä tämä...

    VastaaPoista

© Belle semaine
Maira Gall