keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Neulomisesta

Tervehdys!

Viime päivinä olen touhuillut minulle epätyypillisen harrastuksen parissa, nimittäin neulomisessa. Inspiraation sain viime viikolla bongattuani lehtihyllystä uuden Kotiliesi neuleet lehden, josta löytyi kuvissa nähtävän kietaisuneuleen lisäksi, myös muita mielestäni ihania neuleita. Neulomis historiani on aika vaatimaton, muistaakseni yläasteella teimme villaneuleen, joka päätyi lopuksi äitini neulottavaksi, joka on erittäin taitava siinä puuhassa.

 Mutta nyt puhaltaa eri tuulet, muutaman kerran päivässä olen kaivanut puikot esille, kun vaan muilta hommilta olen joutanut. Neulomisesta on tullut rentouttavaa puuhaa muiden hommien vastapainoksi. Saan vaan keskittyä yhteen juttuun, kun muutenhan pienten lasten äidin päivä on osittain aika kaoottista, hommia riittää  aamusta iltaan. Tässä kietaisuneuleessa on kuitenkin kohtuullisen vähän neulottavaa, että se on juuri sopiva tällaisella vähän kärsimättömälle henkilölle. ;)





Lehdestä löytyi muitakin ihania, niinkuin yllä oleva neuleliivi, huivi ja alla oleva mattokin olisi söpö.



Lyötyykö sieltä ruudun takaa innokkaita neulojia ja onko jotakin nyt työn alla? Olisipa ihana kuulla muidenkin neulomiskokemuksia. :)

Hauskaa päivää!


4 kommenttia

  1. Voi, kun osaisi niin tekisin vaikka mitä! Kaulahuivin osaan…

    Ihana tuo kietaisuneule <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa vaan saisin äkkiä sen valmiiksi. Ihan opetteluasteella olen tämän neulomiseen kanssa.... Kiitos kommentistasi Reetta!

      Poista
  2. Arvostan niin kovasti itse tehtyä! Itse en osaa neuloa juuri ollenkaan ja kaikki jää aina kesken. Muita käden töitä tulee kyllä tehtyä :) Mukavaa iltaa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama juttu, että kesken tahtoo jäädä. Mutta nyt aion tsempata tämän kietaisuneuleen kanssa. :)

      Poista

© Belle semaine
Maira Gall