torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesä tunnelmia


Kesälomani alkoi juhannukselta, mikä tuntuukin todella ihanalta viime vuotisen toukokuussa vietetyn kesäloman jälkeen. Tällä kertaa sain lomani juuri parhaaseen aikaan.





Loma alkoi juhannuksen vietolla sadetta pidellen. Vaikka välillä kyllä aurinkokin pilkisti ja sää tuntui kesäiseltä.



Ensimmäisen viikko meni lähinnä hämmästellessä lomaa ja tutut kävivät ihmettelemässä meidän koiranpentua.



Toisella viikolla pojat menivät mummolaan, joten on vähän rennompaa meininkiä eikä tarvitse koko aikaa olla palvelu valmiudessa. Nämä vapaapäivät lapsiperheen arjesta saivat minut miettimään tulevaisuutta, sitten kun lapset lähtevät maailmalle, miten oikein ajan saa kulumaan. Tiedän että tämä kaikki on vielä kaukana, mutta tulossa eteen kuitenkin jonain päivänä. Ehkä olen jo sitten sen verran iäkäs, että lasten pois lähtö tuo jo toivottua helpotusta elämään. Ei lienee syytä vielä miettiä näitä asioita, mutta minkäs mielellesi teet.










© Belle semaine
Maira Gall