Hailuoto

Kerran kesässä täytyy käydä Hailuodossa. Hailuoto on Oulun lähellä oleva saari, minne pääsee ainoastaan lautalla. Lauttamatka tuo retkeen oman spesiaalin säväyksen. Lasten mielestä lautalla matkaaminen on erityisen jännittävää. Aurinko ei jaksanut koko aikaa paistaa ja tästä syystä kukaan ei uskaltautunut uimaan. Lapset tykkäsivät touhuta hiekan kanssa rannan tuntumassa.









Hieman alkaa olla jo loppukesän tuntua. Ei voi kuin ihmetellä miten nopeasti kesä menee, kohta alkaa koulut ja vaikka lämmintä olisikin, ei elokuu tunnu enää ihan kesältä. Nautitaan vielä, kun on kesää jäljellä. 



Täytyy vaan toivoa, että Hailuoto säilyisi luonnonkauniina ja rauhallisena paikkana, jossa voisi käydä välillä retkeillemässä ja ihailemassa kauniita maisemia. 

Kommentit

  1. Me oltiin menossa Hailuotoon mun loman alussa. Eväät ja kaikki tarvittava uimapukuineen oli autossa ja kaikilla hyvä mielil. Lauttarantaan ku pääsiin niin lautta lähti juuri liikkeelle, seuraava vasta tunnin päästä ja autoletka oli sitä luokkaa ettei oltais mahduttu vielä silloinkaan kyytiin. Taiva oli kotoa lähtiessä pilvetön ja helle oli todella todella otollinen rannalla lekotteluun, lautan luo päästyämme taivas oli aivan täynnä pilviä. Käännyttiin pois ja mentiin Nallikariin ja oltiin siellä monta tuntia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautan kanssa on vähän niin ja näin että ehtiikö ja mahtuuko, mutta nyt oli onneks puolen tunnin välit lautoilla, joten ei tarvinnut kauaa ootella.

      Poista
  2. Olisipa kiva käydä tuolla(kin). Ehkä ensi kesänä teen Oulun reissun...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti