perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Käsittämätöntä, että vuosi on taas vierähtänyt. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että aika kuluu siivillä. Tuntuu, että vuodet vierii aina vaan nopeampaa.

Tässä katsaus blogi vuoteeni 2016, kuva jokaisen kuukauden suosituimmasta postauksesta.


Tammikuussa ihmeteltiin parasta pipoa ikinä. Toden totta pipo on edelleen lemppari.


Helmikuussa mietin kevennystä ruokavalioon ja samassa postauksessa mietin myös hiusten muutosta. Ajankohtaisia nämä teemat edelleen.


Maaliskuun suosituin postaus oli asu postaus, jossa poseerasin villaneuleessa, farkuissa ja valkoisissa tennareissa. 


Huhtikuussa tuunasin t-paitoja. Vaatteiden tuunausta haluaisin tehdä enemmänkin, mutta valitettavasti aika ei tähän ole riittänyt.

Toukokuussa olin pukeutunut harmaaseen ja valkoiseen, suosituimmaksi postaukseksi tuokokuussa nousi tämä asupostaus harmaata ja valkoista.


Kesäkuun alussa sattui muutama lämmin päivä ja silloin nautittiin kesänlämmöstä urakalla ja tehtiin kaikki mahdollliset kesään kuuluvat jutut muutamassa päivässä. Postaus nimellä kesä on täällä.


Heinäkuussa kävimme lomamatkalla Kreikassa Korfun saarella, ihana reissu, vuoden aikana olemme useasti palanneet muistelemaan matkaa. 


Elokuussa nautittiin kauniista auringonlaskuista ja postauksessa poikien äitinä, pohdin millaista on olla poikien äiti.


Syyskuussa suosituin postaus kertoi karhunkierroksesta ja Kuusamon reissusta, jossa kävimme työkavereiden kanssa virkistäytymässä. 


Lokakuussa pääsin oululaisten bloggareiden kanssa tutustumaan syksyn muotiin minibrunssin merkeissä. Minun ihka ensimmäinen blogi tapahtuma. 


Marraskuussa oli toinen blogi tapahtuma nimittäin Beauty spotin kauneusilta black friday hengessä. Voi kuinka kivoja juttuja tapahtui juuri pimeimpään aikaan, en ihmettele yhtään etten tänä talvena kärsinyt kaamoksesta.


Joulukuussa innostuin blogissa pitämään joulukalenteria, jolloin fiilistelin joulua paljon enemmän kuin normaalisti. Luukku 24 oli joulukuun suosituin postaus.

Kiitos ihanille lukijoille ja blogissani vierailleille, toivottavasti jaksat tulla vierailemaan blogissani myös ensi vuonna.

Hyvää Uutta vuotta 2017! 

10 kommenttia

  1. IHana blogi-vuosi sinulla takana ja uusi mahtava edessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni, ihana, kun olet kommentoinut blogiini.
      Erittäin hyvää uutta vuotta sinulle! 💕

      Poista
  2. Olipa mukava postaus lukea! Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, olen niin otettu, kun olet jaksanut kirjoitella kommentteja tänne!
      Hyvää Uutta vuotta sinulle! 💕

      Poista
  3. Kiitos blogistasi ja huikeaa vuotta 2017!

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle, ihanaa, kun olet kommentoinut tänne blogiini! Oikein hyvää vuotta 2017!

    VastaaPoista
  5. Kiva vuosi takana ja uusi upea edessä.
    Mukavaa loppiaista ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Mitenkäs multa oli mennyt ihan ohi tämä kiva postaus! Mukava vuosi takana ja ainakin yhtä mukava toivottavasti edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Mukava vuosi varmasti tulossa. 😊

      Poista

© Belle semaine
Maira Gall