Blogi 3 vuotta

Tervehdys!

Maanantaina blogini täytti hurjat kolme vuotta, jihuu!

Blogini takana on se aika tyypillinen tarina, olin äitiyslomalla nuorimmaisen kanssa ja halusin tehdä kotiaskareiden lisäksi jotain omaa juttua Olin pitkään seurannut muiden blogeja, lähinnä tyyli ja sisustusblogeja ja niistä sain inspiraatiota omaankin blogiin.

 Blogiani en osaa oikeastaan laittaa mihinkään kategoriaan, kirjoittelen niitä näitä ja silloin, kun siltä tuntuu ja aikaa riittää. Aika kauan olen jo postauksia tänne rustannut. Välillä intesiivisemmin ja välillä hieman verkkaamalla tahdilla.

Tästä on tullut kiva harrastus ja kaikkia mukavia juttuja on tullut kolmen vuoden aikana kirjoiteltuakin. Blogi toimii hieman samalla tavoin kuin kuvitettu päiväkirja, vaikka ihan henkilökohtaisimpia asioita en täällä kirjoitakaan.

Valokuvauksestakin on tullut harrastus, vaikka kuvat eivät mitään ihmeellisiä olekaan, mutta sellaisenaan ihan riittävän hyviä, Tärkeää minulle on, että blogi on sopivasti kotikutoinen ja ei missään nimessä liian harkittu tai viimeistelty.

Iso kiitos teille <3, jotka olette käyneet vierailemassa blogissani. Tulossa jonkinmoinen synttäriarvonta, joten pysykää linjoilla!

Minut löytää instagramista johannalappa, tervetuloa seuraamaan!


Kommentit

  1. Onnea synttäreiden johdosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Ihana, kun olet muistanut minua kommenteillasi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kiva, kun olet niin useasti ilahduttanut minua kommenteillasi. <3

      Poista
  3. Onnea! On kiva ollut tutustua bittimaailmassa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin on ollut mukava lukea blogiasi. Kiitos, kun olet muistanut kommenteillasi. :)

      Poista

Lähetä kommentti