Arki alkaa

Kesäloma vetelee viimeisiään ja huomenna paluu arkeen. Loma on ollut mukava, vaikka viimeisellä viikolla ajatukset karkaavat töihin paluuseen. Lomafiilis on vähän hukassa, ehkä jatkuva sade vaikutti siihen, ettei tuntunut enää kesältä. Parasta lomassa oli ehdottomasti Kreikan matka, tekisi mieli kohta uudestaan matkustaa jonnekin lämpimään.

Tällä viikolla alkoi koulutkin, joka on varma syksyn merkki, illat alkavat pimetä ja sisällä tulee vietettyä enemmän aikaa. Voi tulisipa vielä lämpimämpiä päiviä. 

Meidän keskimmäinen aloitti ensimmäisen luokan, ihanan reipas poika, kaikesta jännityksestä huolimatta hyvin mennyt ensimmäiset päivät. On ilo katsella kuinka nuo pienet ovat jo valmiita koulun aloittamiseen.

Vähän haikeita fiiliksiä ja loman lopumistunnelmia tällä kertaa. 

Onko teillä ajatukset jo syksyssä?
  


Kommentit

  1. Ollaanpa siellä hehkeänä aloittamassa arkea! Meillä pienin meni jo neljännelle luokalle ja silti vähän jännitti. Kyllä syksyiset mietteet kieltämättä hiipivät jo ajatuksiin, toivotaan, että olisi kaunis ja kuulas syksy, sellaiset kirpsakat syksyn aamut ovat aivan ihania, tätä vesisadetta sen sijaan en kyllä yhtään kaipaa😕.

    Kivaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan kivaa syksyä kaikin puolin! :)

      Poista
  2. Kaunis asu sinulla. Nyt tarvitaan jo lämpimämpiä vaatteita!
    Hyvää työhönpaluuta ja keskimmäiselle onnea koulutaipaleelleen. Sekä tietysti sille vanhemmalle koululaiselle.
    Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Lämmintä tarvitaan jo ylle, syksy yllätti tänä vuonna.
      Kivaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  3. Tsemppiä työelämään ja tsemppiä myös ekaluokkalaisella :)

    VastaaPoista
  4. Tuollainen siisti neuletakki vielä uupuu minun syksystäni. Juuri luin lehdestä, että vielä tulisi lämmin viikonloppu. Minulle kelpaisi...kun ei ole neuletakkiakaan vielä :). Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltasanomissa luvattiin lämpenevää, mutta sääennusteet ei ihan 24 astetta lupaa ainakaan tänne pohjoiseen. Tämän tyylisiä neuletakkeja on nyt mukavasti kaupoissa tarjolla. :)

      Poista

Lähetä kommentti