torstai 25. elokuuta 2016

Poikien äitinä

Mietteitä poikien äitinä olemisesta. Pojilla on aikalailla aina vauhti päällä, ainakin kahdella nuorimmaisella, vaikka aika rauhallisia ovatkin perusluonteeltaan.

Olin aikaisemmin luullut poikia jotenkin vähemmän tunteellisiksi kuin tyttöjä, mutta sehän ei pidä alkuukaan paikaansa ainakaan meidän perheessä. Välillä jopa mietin, että tytöt/naiset toimivat tunteettomammin joissakin jutuissa kuin pojat, menen ja tiedä. Tyttöjen äitinä olemisestahan minä en tiedä mitään.

Pojat ovat suoraviivaisia ja jos he sanovat jotain, sitä he kyllä tarkoittavat. Pojat tarvitsevat paljon hellyyttä ja kannustusta. Pojat keksivät kaikenlaista kivaa, joka ei todellakaan tarkoitaa kivaa aikuisten mielestä. Ihan vahingossa tulee tuhoja, kuitenkaan sitä tarkoittamatta. Kaikki riehuminen, painiminen ja heittely on vaan niin kivaa! 

Välillä mietin hieman haikeana, kun meillä ei ole sitä tyttöä. Ja jään paitsi varsinkin äiti tytär jutuista, vaikka toisaalta, eihän tytärtä moiset välttämättä kiinnostaisikaan. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.

Kuvissa on asua viime viikolta, jossa viihdyin useana päivänä, tällä viikolla taitaa olla hieman viileämpää, joten takki täytyy alkaa käyttämään. Auringonlaskut ovat näyttäytyneet upeina nyt elokuussa, joten kuva ansaitsi tulla julkaistuksi täällä blogissakin.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Arki alkaa

Kesäloma vetelee viimeisiään ja huomenna paluu arkeen. Loma on ollut mukava, vaikka viimeisellä viikolla ajatukset karkaavat töihin paluuseen. Lomafiilis on vähän hukassa, ehkä jatkuva sade vaikutti siihen, ettei tuntunut enää kesältä. Parasta lomassa oli ehdottomasti Kreikan matka, tekisi mieli kohta uudestaan matkustaa jonnekin lämpimään.

Tällä viikolla alkoi koulutkin, joka on varma syksyn merkki, illat alkavat pimetä ja sisällä tulee vietettyä enemmän aikaa. Voi tulisipa vielä lämpimämpiä päiviä. 

Meidän keskimmäinen aloitti ensimmäisen luokan, ihanan reipas poika, kaikesta jännityksestä huolimatta hyvin mennyt ensimmäiset päivät. On ilo katsella kuinka nuo pienet ovat jo valmiita koulun aloittamiseen.

Vähän haikeita fiiliksiä ja loman lopumistunnelmia tällä kertaa. 

Onko teillä ajatukset jo syksyssä?
  


© Belle semaine
Maira Gall