lauantai 27. helmikuuta 2016

Kuulumisia viikolta

Helmikuu vetelee viimeisiään ja talvi senkuin paranee. Nyt on ollut ihanat säät pakkasineen ja auringon paisteineen, luntakin ollaan saatu lisää. 

Viikko on kulunut aikalailla töiden ja sairastelun merkeissä. Itse olen tosin pysynyt terveinä, mutta muut perheen jäsenet ovat sairastaneet vesirokkoa. Ei voi muuta sanoa, kuin aika ärsyttävä tauti. Onneksi alkaa jo helpottamaan.


Eilen kävin spinning maratonissa eli 3 tuntia sisäpyöräilyä yhteen putkeen. Olinkin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin, sopivasti polkemista ja palauttelua, ei urakka tuntunut yhtään liian raskaalta. Muutama vuosi takaperin olen spinnannut viisikin tuntia yhteen putkeen, mutta se olikin jo liian pitkä aika, vastaisuudessa kolme tuntia voisin polkea aina silloin tällöin.

Mukavaa sunnuntaita!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kevennystä ja hiuspulmia

Viime viikolla tosiaan oli monenlaista menoa ja viikonloppuna hieman piti sulatella  viikon tapahtumia. Sulattelusta tulikin mieleeni, että tällä viikolla ja vähän eilenkin aloittelin hieman kevyempään ruokavaliota, lähinnä pitäisi saada tuo jonkinlainen turvotus kaikkoamaan.

 Viikonloppuna kävinkin pitkästä aikaa salilla spinnigissä ja ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä spinning maratoniin, eli kolme tuntia spinningiä. Tulevalla viikolla aioinkin saada ruokavalion kondikseen ja toivottavasti saisin myös nukuttua kunnon yöunet.


Muutama viikko sitten kävin leikkauttamassa otsiksen taas vaihteeksi. Aluksi mietin, että olisin leikkauttanut lyhyet hiukset, mutta jäin sitä kuitenkin vielä miettimään ja keräämään rohkeutta seuraavalle kampaaja käynnille, josko silloin uskaltaisin tai ainakin vähän voisin hiuksia lyhentää. Jotenkin en enää viihdy pitkässä tukassa.



 Kylläpäs siinä tuli pohdintaa omista jutuista, joten olisipa kiva kuulla myös teidän kuulumisia?

lauantai 20. helmikuuta 2016

Viikon kuulumiset

Kiva viikko lähes takana. Olen nyt alkanut tekemään täyttä työaikaa, kun aiemmin tein 75 %:sta. Oikeastaan ihan mukavaa olla töissä ihan kunnolla ja näkyyhän se toki tilipäivänäkin, että töitä ollaan huhkittu koko päiväisesti.

Tällä viikolla olin kollegani kanssa kahden päivän koulutuksessa Helsingissä. Valitettavasti reissusta ei tallentunut yhtään julkaisu kelpoista kuvaa, tiiviistä aikataulusta johtuen.  Pikaisesti ehdittiin kuitenkin käydä vähän kaupoillakin katselemassa,  lähinnä Zarassa ja Stockmannilla.

Tänään onkin oltu sitten hieman rauhallisemmissa tunnelmissa perheen kanssa ja syöty pitkästä aikaa tacoja.




Kohta saunan lämpöiseen syleilyyn.

Mukavaa lauantai iltaa!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Makean nälkään

Joskus tekee mieli saada nopeasti jotain makeaa välipalaa, niin kuin tänäänkin. Löysinkin näppärän Banoffee jälkiruoka reseptin soppa 365 sivuilta, päätin jakaa sen myös teille, makean nälkää tyrehdyttämään.

Viikonloppuna tuli kyllä muutenkin herkuteltua ystävänpäivän kunniaksi, liekö siitä jäänyt tämä sokerinhimo päälle.  

Jospa huomisesta lähtien pääsisi hieman kevyempien eväiden makuun, toivossa on hyvä elää, heh.



 Tarvitset:

 2 dl vispikermaa
1 rkl tomusokeria
2 banaania
1/2 purkkia kinuskikastiketta
digestive keksejä

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen tomusokeri, sekoita. Kuori ja viipaloi banaanit. Laita kulhoihin kerroksittain keksejä, banaanisiivuja, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa. Ripottele päälle vielä kaakaota ja herkku on valmista lusikoitavaksi.


Mukavaa viikkoa!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Missä blogiani kirjoitan?

Tervehdys!

Sain Tuula´s life blogin Tuulalta kivan haasteen; missä blogiani kirjoitan. Kiitos Tuula haasteesta!
Blogiani tykkään kirjoittaa oikeastaan milloin missäkin tilanteesta riippuen. Mutta pääsääntöisesti kirjoittelen postauksia näissä kahdessa paikassa. 

Postausten teko paikkana toimii rennosti sohvan nurkka ja olohuoneen pöytä. Kiva paikka kirjoitella, vaikka ei varmastikaan se kaikista ergonomisin paikka.


Useimmin postauksia kirjoittelen ruokailuhuoneen pöydällä, jossa on paljon parempi istua. Blogin alkuaikoina linnoittauduin meidän yläkerran makuuhuoneeseen ja siellä kirjoittelin lähinnä sängyn päällä.


Tietokoneeni on ikivanha ja niinkuin kuvista huomaatte puuttuu siitä numeronäppäimiä, nuorimmainen niitä pienempänä innokkaasti irrotteli. Onneksi kuitenkin kaikki kirjaimet on vielä tallella. :)

Missä blogiani kirjoitan haasteeseen haastan Sannan Männikön kuulumisia, Anun Meidän elämää, Tuijan Satulinna -blogista.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Synttäri viikonloppu

Poikien synttäri viikonloppu takana. Keskimmäinen täytti seitsemän ja nuorimmainen kolme vuotta. Vilskettä ja vilinää riitti ihan mukavasti koko viikonlopulle, lauantaina oli kaverisynttärit ja kylläpä poikia olikin paljon, taisi olla yksitoista lapsi vierasta ja muutama aikuinen siihen päälle. Ihan sekaisin meni jo näissä, että kuka oli kukin. Malttoivat kuitenkin istua hetkeksi kakulle ja mehulle, kunnes jälleen leikit kutsuivat.

Sunnuntaina juhlittiin hieman rauhallisimmissa merkeissä, lähisukulaisten kanssa. 

 Ihana viikonloppu takana, vuoden päästä otetaan uusiksi.
© Belle semaine
Maira Gall