Viisi suosituinta

Vuoden viimeisenä päivänä on kiva muistella kulunutta vuotta. Tässä on viisi suosituinta postausta vuodelta 2015. Mahtavaa kun olette jaksaneet käydä katsomassa näitä minun höpinöitä ja kommentoida. <3

Vuosi on ollut kiireinen, siihen on mahtunut monenlaista ja vain murto-osa on päätynyt tänne blogiin. Pidän blogin linjan jatkossakin tällaisena hyvin kevyenä ja pintapuolisena, jossa pääosissa on kuvat ja tunnelmat ja niihin liittyvät lyhyet sepostukset.

Suosituin postaus oli tee se itse marmoripöytä, postaukseen pääset tästä.

diy marble table

Toiseksi suosituimmaksi nousi kodinhoito huone pohdintaa, postauksessa kyselin lukijoilta vinkkejä mitä kannattaa huomioida kodinhoitohuonetta tehdessä, kiitos niistä vielä kerran. Postauksen voit lukea täältä.



Kolmanneksi suosituin oli postaus asukuva mietteitä. Siinä mietin lähinnä itsestä ottamien kuvien noloutta (punastuu). Näiden mietteiden yli olen jo oikeastaan päässyt siinä mielessä, että tänä päivänä ihmiset ottavat niin paljon selfieitä sun muita, ettei tässä ole mitään hävettävää. Kuvien avulla asukokonaisuuksista huomaa paljon paremmin mikä sopii ja mikä ei, kun vain näkisi itsensä peilistä. Postaukseen pääset halutessa tästä.




Neljäntenä pitkäaikainen projekti vihdoin valmistuu, pienellä tai aika isolla avustuksella, saan neuleliivin valmiiksi. Postaus löytyy täältä.


Viidentenä oli oikeasti arvonta postaus, mutta en halunnut sitä laittaa, joten laitoin kuudenneksi suosituimman eli pikkujoulu asu postauksen. Näitä vaatteita en pikkujouluun saanut, vaan postaus oli kuvitteellinen, eli millaisen haluaisin laittaa. Huoh mekkon on kyllä kaunis! Postaus löytyy täältä.

Pikkujoulu asu

Tämän vuoden viimeisen postauksen myötä haluan toivottaa teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Kommentit

  1. Voi miten kiva idea tämä viisi suosituinta postausta! Taidan apinoida tän idean. Tosi kivoja postauksia ovatkin. Mulla on tuo marmoripöytäpostaus jäänyt lukematta. Ihanaa uutta vuotta sulle ♡

    VastaaPoista
  2. Tätä oli kiva lukea! Tein itse vähän samanlaisen postauksen, tosin siihen tuli aika paljon enemmän kuin viisi =) Kaikkea hyvää ensi vuodelle - rakkautta, terveyttä ja onnen hetkiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava, jos tykkäsit. Harmittaa välillä, kun ei ole kunnolla aikaa tehdä näitä postauksia, ja lopputulos ei aina onnistu niin hyvin kun haluaisi.

      Täytyypä käydä lukemassa postauksesi.

      Kiitos samoin oikein Hyvää Uutta vuotta!

      Poista
  3. Hyvää Uutta Vuotta ja mukavia hetkiä blogin parissa myös ensi vuonna, ☺!

    -H&P-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H&P! Oikein hyvää uutta vuotta ja Onnea uusiin haasteisiin! :)

      Poista
  4. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti