keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Happy New Year!

Mukava vuosi takana, päällimäisenä vuodesta nousee mieleen;

 vanhimman pojan rippijuhlat kesällä ja oma töihin paluu mammaloman jälkeen.



Omat nelikymppiset, joita vietimme mieheni kanssa Barcelonassa. Synttäreitä vietin elokuussa, ilman mitään sen kummempia juhlia. Täytyy tunnustaa, että synttäriviikko kului aikamoisessa ikäkriiseilyssä. Jonkinlainen "tilinpäätös" tässä vaiheessa,  mitä on tullut tehtyä tähän mennessä ja mitä suunnitelmia tulevaisuuteen.  







Uskomattoman kaunis ja lämmin kesä




Mitä olen oppinut tänä vuonna; 

Ole armollinen itsellesi (eli minulle). Epäonnistuminen ja mokailu kuuluu elämään ja virheistä oppii, jos ei opi, niin ei sitten;) Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan elämään. Olen vihdoin oppinut myös sen, ettei kaikkia ihmisiä tarvitse miellyttää, eikä se ole edes mahdollista. Epätäydellisyys tekee ihmisistä mielenkiintoisempia. 

(silitysraudalle ois käyttöä näköjään;))

Eikä mitään lupauksia uudelle vuodella!

Hyvää Uutta Vuotta!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kuvia Joulun ajalta

Oikeat unelma säät jouluna, niin kaunis auringonlasku.


Legojen kasaamista.


Anopin virittelemät jouluvalot


Kotipaikkani pihalta, ihan pimeää vain taivaalla loistaa puolikuu.



Valkoisia ruusuja joulupöydässä



Joulunpyhät takana päin. Joulu vietetty perinteisin menoin syöty hyvin ja laiskoteltu oikein olan takaa. Lahjoja aukaistu ja niillä leikitty. Nuorimmainen sairasti oikeastaan koko joulun, kolme kertaa käytiin lääkärissäkin, kunnes eilen saatiin antibiootti lääkityksen ja hän lähti tervehtymään. Joulupukin vierailessa aattona, olin nuorimmaisen kanssa päivystyksessä. Onneksi siellä ei mennyt kuin pari tuntia ja ehdittiin hyvin vielä viettää aattoa.

Kaikesta huolimatta ihana joulun aika jälleen kerran. Hieman mietitytti tuo pienimmäisen sairastelu ja ajatus siitä kuinka ihanaa on kun on terveet lapset. Miten paljon elämässä on kaikkea hyvää ja miten tyytyväinen saa olla tästä kaikesta.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Yksi yö Jouluun on...

Yksi yö enää jouluun. Tämä päivä on mennyt hoitaessa pienintä toipilasta, kuumetta ja flunssaa. Joten joulu saa tulla ihan itsestään ja toivotaan, että huomenna olisi pienimmäinenkin terveempi.




 Aatto aamu käynnistyy meillä riisipuuron keitolla ja sitä syödään aamupalana tietenkin luumusopan  kera, ihan parasta. Joulupöydästä löytyy perinteisiä herkkuja laatikoista salaatteihin, kinkun lisäksi paistetaan tänä jouluna myös maalaiskanaa. Ai, että kunpa pian pääsisi jo joulupöytään. Huominen menee varmastikin aikalailla pukkia odotellessa, meidän keskimmäinen ei malta olla joka välissä kysymättä milloin se pukki tulee, heh. Joulupäivänä menemme mummulaan, jos vaan pienimmäinen on tervehtynyt.

Onneksi tulee valkoinen joulu :)

Ihanaa Joulun aikaa sinulle!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tartan huivi

Aikaisemmin en ole juurikaan välittänyt tuosta tartan kuviosta, mutta nyt kun olen nähnyt sitä milloin missäkin, olen alkanut pitämään siitä. Niinpä ostin tartan huivin itsellenikin kaulaani lämmittämään. Huivi on sopivan kokoinen tälle kuviolle, toinen voisi olla hame, jonka yhdistäisin yksivärisen paidan kanssa.



huivi Gant

Vielä viikko jouluun. <3 
Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pimeänä aikana

Räntää tulee, mutta tulkoot. Eiköhän se jossain  vaiheessa lumeksi muutu. Pimeää on melkein aamusta iltaa, kiirettä saa pitää jos aikoo ehtiä valoisaan aikaan ulos. Koko ajan vähän sellainen sumuinen olotila, tarkoitan lähinnä omaa pääkoppaa. Mutta kait se on tarkoituskin olla vähän niinkuin talviunilla tähän aikaan vuodesta.

Kuitenkin tykkään jollakin tavalla tästäkin vuoden ajasta, varsinkin kun kohta joulukin tulee. Saa hyvällä omalla tunnolla, hieman laiskotella ja herkutella, olla sisällä, eikä ole paineita olla ulkona sen vuoksi, että olisi ihana ilma. Mukavaa on myös poltella kynttilöitä ja viritellä jouluvaloja, juoda siinä sivussa vaikka lasillisen viiniä. Varmasti meistä jokainen kaipaa hieman rauhallisempaa aikaa elämäänsä, vain keskitykseäkseen tekemään, niitä asioita mitkä, juuri sillä hetkellä kiinnostaa.



Kuppi kahvia piristää aina.


Mutakakkua tein vanhimman poikani 15-vuotissynttäreiden kunniaksi, hyvää oli vaikka itse sanonkin.



Onko teillä jotain keinoja, jotka helpottavat pimeänä aikana?

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuussa

Tässä sitä ollaan, joulukuussa nimittäin. Ensimmäinen adventti takana ja edessä joulun odotus. Lahjat vielä ostamatta, mutta pukille ollaan sentään jo kirjoitettu. Pihalle laitettu valoja ja piparkakkutalokin tehty. Ensimmäiset tortut paistettu ja maistettu. Lunta satelee tälläkin hetkellä täällä oulussa, mutta luultavasti ei kuitenkaan jää maahan. 



Piparkakkutaloa en olekaan tehnyt moneen vuoteen, tänä vuonna tein 50-luvun tyyppisen piparitalon. 

Joulun odottelussa olennaisena osana kuuluu herkuttelu, itse leivotut tortut ja piparit maistuvat hyviltä, kun niistä nauttii vain jouluaikoihin, unohtamatta ihanaa glögiä. 




Minkälaisia joulujuttuja olette jo tehneet?

© Belle semaine
Maira Gall