Mun blogi 1 vuotias!













Syksyisiä tunnelmia viikonlopun makkaranpaisto retkeltä. Mikäs sen mukavampaa syksyisenä sunnuntaina, kuin nuotio, makkaranpaisto ja kahvit luonnonhelmassa.

Viime viikolla blogini täytti kokonaiset 1 vuotta! Tästä on tullut todella mukava harrastus minulle. Vaikka aikaa on välillä vaikea löytää blogin kirjoittamiselle, saati sitten kuvien ottamiselle.  Olen kuitenkin yrittänyt tehdä postauksia vähintään kerran viikossa. Postaukseni ovat tarkoituksella aika lyhyitä, ajan puutteen vuoksi ja osittain lyhyet tekstit ovat lukijankin kannalta näppärämpi lukea. Vai mitä mieltä olette?

Kaikista kivointa on kun huomaa, että joku on kommentoinut, voi kuinka mukava fiilis niistä tuleekaan.

Viime aikoina olen ollut innostuneempi asukuvien suhteen.  Ehkäpä tämä syksy on antanut lisäinspistä pukeutumiseen, jatkossakin siis tulossa asupostauksia. Välillä teen tällaisia tavalliseen arkeen liittyviä postauksia ja mitä nyt mieleen milloinkin juolahtaa. Mitään asiantuntija postauksia tuskin tulossa, enemmänkin kevyttä hömppää jatkossakin siis luvassa.

Mielessäni on ollut järjestää jonkinmoinen arvonta 1 vuotis synttäreiden kunniaksi, joten pysykääpä linjoilla ;)

Kommentit

  1. Onnea 1-vuotiaalle! Bloggaaminen on kiva harrastus niin kauan kuin siitä ei ota stressiä;) Ja kun harrastelijana bloggaa, saa itse määrätä tahdin ja sen, mistä kirjoittelee. Tuosta tekstien pituudesta minä olen vähän jäävi sanomaan mitään - minulla kun ne tahtovat aina vähän luiskahtaa sinne pitemmän puolelle;)
    Runsaasti uusia blogivuosia ja kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Lady! Niin ihana, kun saa itse määrätä kirjoitus tahdin. Tosi mukava kun saat tekstiä niin paljon aikaiseksi, itselläni tahtoo olla enemmänkin ongelma siinä, etten saa oikein mitään järkevää kirjoitettua. No mutta näillä mennään. Mukavaa päivää sinulle! :)

      Poista
  2. Onnea 1veelle :). Kiva harrastus, josta saa paljon iloa. Siinä sivussa saattaa myös oppia jotain itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Kauniita luontokuvia. Metsässä on syksyllä ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! On todellakin kiva harrastus ja aiheita löytyy varmasti rajattomasti. Uskon, että tästä blogin pitämisestä on hyötyä myös elämän muillla osa-alueilla. Ainakin omalla kohdallani olen oppinut ajattelemaan monista asioista paljon positiivisemmin, kun pääsääntönäni on kirjoitella asioista positiiviseen sävyyn, sellaisella mukavalla meiningillä. Syksy on juuri ihanaa aikaa kulkea luonnossa.

      Poista
  3. Joko meni vuosi? :O Uskomatonta. Mutta jatka samalla linjalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, aika menee aivan liian nopeasti. Vastahan minä tuskailin tämän kanssa, että kenelle kehtaan kertoa koko jutusta. Mutta paljon on tullut varmuutta blogin pitämiseen ja osaan katsoa läpi sormien omia sepustuksia. Mukavaa Hanna, kun käyt välillä täällä kurkkimassa.

      Poista
  4. Onnea 1-vuotiaalle. Tässä sydämiä en osaa niitä tästä älyluurista kaivella. Sun blogi on ihana, jotenkin kauniin herkkäkin. Tyylisi on täydellinen, jetsulleen iskee muhun silloin kun raaskin velourpöksyistä luopua. ;)

    Kasakaupalla onnea ihanaiselle.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti kiitoksia ihanasta kommentistasi, olen siitä niin otettu, kiitos! <3 Vaikka poikani kyllä hieman epäili, että olen itse sen kirjoittanut :D:D. Ihanat ne sinun velouripöksyt ovat, että älä vaan luovu niistä.

      Poista
  5. Onnittelut 1-vuotiaalle blogille ja onnea myös itse bloggaajalle!! :) Tästä on hyvä jatkaa! Mistä nuo teidän makkaranpaistokuvat muuten ovat? -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle T! Makkaraa paistettiin Oulunsalon Varjakassa. Siellä on myös lyhyt luontopolku ja pari nuotiopaikkaa.

      Poista

Lähetä kommentti