tiistai 30. syyskuuta 2014

Mun blogi 1 vuotias!













Syksyisiä tunnelmia viikonlopun makkaranpaisto retkeltä. Mikäs sen mukavampaa syksyisenä sunnuntaina, kuin nuotio, makkaranpaisto ja kahvit luonnonhelmassa.

Viime viikolla blogini täytti kokonaiset 1 vuotta! Tästä on tullut todella mukava harrastus minulle. Vaikka aikaa on välillä vaikea löytää blogin kirjoittamiselle, saati sitten kuvien ottamiselle.  Olen kuitenkin yrittänyt tehdä postauksia vähintään kerran viikossa. Postaukseni ovat tarkoituksella aika lyhyitä, ajan puutteen vuoksi ja osittain lyhyet tekstit ovat lukijankin kannalta näppärämpi lukea. Vai mitä mieltä olette?

Kaikista kivointa on kun huomaa, että joku on kommentoinut, voi kuinka mukava fiilis niistä tuleekaan.

Viime aikoina olen ollut innostuneempi asukuvien suhteen.  Ehkäpä tämä syksy on antanut lisäinspistä pukeutumiseen, jatkossakin siis tulossa asupostauksia. Välillä teen tällaisia tavalliseen arkeen liittyviä postauksia ja mitä nyt mieleen milloinkin juolahtaa. Mitään asiantuntija postauksia tuskin tulossa, enemmänkin kevyttä hömppää jatkossakin siis luvassa.

Mielessäni on ollut järjestää jonkinmoinen arvonta 1 vuotis synttäreiden kunniaksi, joten pysykääpä linjoilla ;)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Perjantain pöhinät!

 Voiko ihammin päivä enää alkaa... siis perjantai ja vapaapäivä. Teen lyhennettyä työaikaa ja minulla on keskimäärin kolme tai neljä työpäivää viikossa, mutta silti tuntuu kuin olisin ollut koko viikon töissä. Monta huonosti nukuttua yötä takana ja vihdoin viimeyönä sain univelat kutakuinkin kuitattua.



 Asusta sen verran, että kerrankin muodin aallonharjalla, nimittäin iso huivi (pontzo) löytyy. Tai niin olen ainakin luullut, että se on muotia (korjatkaa jos olen väärässä). No anyway, ihana vaatekappale kyseessä, syksyn must-have. Ainut miinus tälle on se, että aina kun kumartuu irtoaa huivi olkapäiltä ja tulee näköesteeksi, vaikkapa nyt kenkiä laittaessa ja lasten kanssa ihan pikkuisen hankala . Mutta mitäs pienistä, jos näyttää kivalle.


Erittäin hauskaa viikonlopppua jokaikiselle!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hempeämpää asua

Hellurei ja hellät tunteet!  

Hempeää ja naisellista lookkia tälläkertaa kiharoilla höystettynä. Ehkä hieman keväisiä värejä, menkööt nyt, kun on niin lämmintä vielä. Ehtii vielä pukeutua tummenpiin sävyihin talven aikana. 






takki H&M, huivi l´assesories, paidan merkki ei tiedossa, housut esprit, kengät vagabond

Hieno peräkärry ja karvakamukin mukana menossa! :D

Hauskaa tiistaita teille kamuille! <3

Kuvia viikonlopulta



Aurinkoinen, lämmin ja ehkä hieman aktiivisempi viikonvaihde takana. Lauantaina saimme opastetun Liminka kierroksen, kiitokset H&P.lle! Ensin kävimme tutustumassa Limingan lahden luontokeskukseen, jossa emme olleet mieheni kanssa koskaan käyneetkään. Ehdimme pikaisesti käydä luontokeskuksen sisällä ennen sen sulkeutumista ja lisäksi kävimme myös lintutornilla. Hienot puittee lintubongareille ja muutenkin oikein hauska retkeilykohde vaikkapa lapsiperheille, sieltä löytyi myös kaksi nuotiopaikkaa, joten makkaranpaistokin onnistuu.



Sitten kiertelimme pikkuteitä pitkin vanhaan Liminkaan, matkanvarrella katsastimme uimapaikan, jonne täytyy ensi kesänä suunnata uimaan. Sieltä löytyy  myös hyppytorni, josta hurjapäisimmät voivat hypätä turvallisesti veteen.


Kävimme myös katsomassa Limingan arboretumin, joka oli kieltämättä jäänyt hieman huonolle huolenpidolle, mutta lapsista paikka oli hauska, siihen asti kunnes keskimmäinen ilmoitti olevansa jo hyvin nälkäinen. 


 Arboretumin vieressä asuu taiteilija, joka pitää kuulemma silloin tällöin näyttelyitä.


 Lopuksi vielä nopea katsaus vanhaan Liminkaan. Viehättävä alue vanhoine taloineen kaikenkaikkiaan.


 Sunnuntaina kävimme perheen kesken kokeilemassa kajakeilla melomista Oulujoella ja nallikariin menevällä kanavalla. Älyttömän hauskaa puuhaa, tuota täytyy käydä kokeilemassa tällä viikolla vielä uudestaan. Mietimme että olisi kiva omistaa jokin vesillä liikkumisväline, jos ei nyt moottorivenettä, niin aluksi vaikka tällaiset kajakit. Kun asumme joen ja meren välittömässä läheisyydessä.




Sain otettu muutaman kuvan melonnan lomassa. Kaunista ja ihanan rauhallista!




Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Piirakka omista omenoista



Meillä on kaksi omenapuuta pihalla, toinen on koristeomenapuu, joka tekee ihan pikkuruisia omenoita, joita ei voi syödä. Toinen on rautatieomenapuu, jokayllätti  meidät kohtalaisella sadolla. Monta kertaa  on näyttänyt siltä, että se kuolee, koska se on istutettu hieman liian märälle paikalla. Mutta kerran leikattuamme puun syksyllä, teki se heti keväällä kukkia ja syksymmällä muutaman omenan. Olemme toistaneet leikkaamisen muutamana vuotena, on kukkia tullut aina sen jälkeen. Tälläista mutu tuntumalla tehtyä omenapuu  hoitoa.

Aikaisemmin en ole edes ajatellut, että se tuottaisi satoa ja varsinkaan sitä, että omenoita voisi syödä. No, täytyy myöntää, että aika kirpsakoita tapauksia nämä meidän omenat ovat. Mutta vanhin poikamme syö niitä mielellään ja kehuu jopa hyviksi. 

Eilen sitten kehotin mieheni ja keskimmäisen keräämään omenat puusta ja aloin tekemään piirakkataikinaa. Tulipas siitä maistuvaa piirakkaa ja tenavatkin tykkäsivät, extraa toi varmastikin juuri itsekasvatetut omenat.

Piirakan ohje löytyy täältä. Pieniä muutoksia tein reseptiin, laiton maidon tilalle creme vanillaa  ja kanelin sijasta käytin kaurahiutaleita ja ruskeaa sokeria sirottelin päälle.





Arvata saattaa, että tälle karvakuonolle maistui myös piirakka! ;-D


Ihanaa viikonloppua teille!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Villaliivi

Jälleen päivän asua! 

Tällähetkellä olen innostunut näistä asukuvista, jotenkin syksyn saapuessa on uutta inspiraatiota pukeutumisessa. Varsinkin kun vielä on niin lämmintä ja ulkona ei tarvitse vielä takkia. Nyt on juuri sopivat säät tällaiselle villaliiville. Tästä langasta piti alunperin tulla villapaita, mutta tunnetusti minä saamattomaakin saamattomin  neuloja/käsityöntekijä, en saanut sitä valmiiksi. Muutenkin etukappaleen neulomisen jälkeen, paidasta näytti tulevan niin jättikokoinen, ettei se oikein istunut päälleni. Niinpä äitini taitavana  neulojana teki langasta tällaisen liivin, pari lakkia ja vielä kaulahuivinkin. Tästä liivistä tuli niin kiva ja lämmin. 




Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle! :-D

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Hieman väsähtynyttä keskiviikkoa!

Väsähtäneen keskiviikon kuulumiset. Tänään nuorimmainen nukkuin seitsemään asti ja minä myöskin. Siti on vähän sellainen; heräänkö ollenkaan tähän päivään olo. Toivottavasti töihin pyöräilessä herään viimeistään. 

Viimeviikolla sain olla ylpeä äiti, kun keskimmäisestä kuulin kivoja uutisia kerhotädiltä. "Teidän poika on ottanut leikkeihin mukaan ulkomaalaistaustaisen pojan", joka ei edes osaa vielä Suomea. Todella reipasta toimintaa viisi vuotiaalta. Lasten väliset leikithän ei tunnetusti tunne kielimuureja. On tosi mahtavaa, kun välillä huomaa, että lapsistamme taitaa kasvaa ihan fiksuja yksilöitä, vaikka omat kasvatusmetodit ovat välillävähän niin ja näin. Mutta luultavasti perustarpeista huolehtiminen ja rakkaus riittävät aika pitkälle.






Tässä erään päivän asua, ihan perusperus meininkiä, mustaa paitaa ja farkkuja, harmi vaan kun kengät ei näy kunnolla. Voisin oikeastaan tehdä niistä omaa postausta, nimittäin niin kivat kengät löysin kesällä.

Pirteämpää keskiviikkoa teille <3

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kevyttä höpinää

Oho, nyt tulee jo kolmas postaus ihan peräjälkeen. Hyvä minä, yhtäkkiä olen saanut kuin taikaiskusta uutta intoa blogin pitämiseen. Vaikka intoa olisi kyllä ollut, mutta ei oikein sellaista sopivaa rakoa milloin ehtisin tänne kirjoittaa.


Pikkuhiljaa olen ajatellut laittaa ulos joitain syksyisiä elementtejä, nyt saimme nuorimmaisen kanssa ainakin tuotua lyhdyn oven  pieleen. Jossain vaiheessa voisin laitella syksyisiä kasveja kuten nyt esimerkiksi kanervia ruukkuun ja kantaa ne terassille.



Viime viikolla ostin tällaisen kevyttäkin kevyemmän toppiksen, joka on juuri sopiva syksyyn, ehkä päivällä vielä liian kuuma, mutta kylmeneviin iltoihin aivan omiaan. Keväällä pistin merkille, että ihmisillä on tosi paljon juuri tällaisia kevyttoppiksia nyt päällä. Ihan kivan näköisiä, mutta vielä enemmä ihastuin takissa siihen kuinka kevyt ja supermukava se on päällä. Tästä taisi tulla kertaheitolla lempitakkini.


Vielä tarkenee juoda kahvit terassilla, ainakin maanantaina aurinko paistoi aamupäivästä lämpimästi. Nyt syksyn tullen aion lisätä liikuntaa, salilla käynnin lisäksi ajattelin enemmän harrastaa ulkona liikkumista. Mikäs sen hienompaa kuin kauniissa syyssäässä käveleminen.

Mitäs teidän syksyyn kuuluu? Oletteko jo laittaneet syksyjuttuja ulos?
© Belle semaine
Maira Gall