Alkuviikon kuulumiset!

Kesäistä keskiviikkoa!

Viime aikoina on ollut sellaista hulinaa, etten ole ehtinyt tänne blogin puolelle ollenkaan. Iltaisin, kun olen saanut lapset unten maille, olen ollut niin väsähtänyt etten ole jaksanut muuta kuin aukaista television ja katsonut sitä siihen asti, kunnes olen raahautunut sänkyyn nukkumaan.

Terassia olemme jo aloitelleet ja aika hitaasti homma on lähtenyt toistaiseksi etenemään, mutta hiljaa hyvää tulee. Materiaali on jo selvillä eli terassi tehdään siperian lehtikuusesta ja käsitellään Sioo nimisellä "puunsuojalla", joka harmaannuttaa puun ennenaikaisesti, eikä sitä käsittelyn jälkeen oikeastaan tarvitse juurikaan huoltaa. Vielä mietityttää, millaiset kaiteet oikein laittaisimme terassille, kaiteet tulee vaan yhdelle sivulle, jossa ne toimivat myöskin näkösuojana.

Maanantaina se kesä vihdoin saapui. Oulussa saatiin nauttia +30 asteen helteestä, aika mahtavaa!
Koko päivä oltiin pienempien poikien kanssa pihalla, välillä naapurinkin tenavat liittyivät meidän joukkoon. Ihanaa aikaa tämä alkukesä kaikki vihertää ja kesän tuoksu on huumaava!














Kommentit