keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Hiusasiaa...


Huomenna pääsen vihdoin ja viimein kampaajan tuoliin. Nyt vaan pitäisi päättää, mitä niille hiuksille haluasi tehdä. Ottaako raitoja tummempia vai vaaleampia? Leikkaako vähän vai leikkaisiko nyt reilummasti? Argh, aina sama juttu, kuitenkin palaan sieltä, sama väri ja vain hiukan lyhyempänä.

Olisi mahtava juttu, jos minulla olisi, sellainen kampaaja, joka osaisi ikäänkuin puolestani päättää, millaiset hiukset  minulle nyt pitäisi leikata ja millainen väri. Voisiko mennä kampaajalle ja sanoa, tee niinkuin näät parhaaksesi. Ei uskalla, olen nimittäin nuorenpana kokenut niin monta tukka kriisiä, että ei kiitos enää. Täytyisi luottaa kampaajaan 100 prosenttisesti, että niin tekisin.

Minulla on ollut tällaiset pitkät hiukset noin 30-vuotiaasta lähtien eli yhdeksän vuotta, olen monesti miettinyt lyhyempää mallia, mutten ole vaan uskaltanut leikata. Muutaman kerran minulla on ollut melkein polkkapituiset hiukset, silloin olen alkanut taas kaipaamaan pitkää lettiä.

Tässä on vielä ilta aikaa miettiä millaiset hiukset haluaisin.


Vasemmalla olevassa kuvassa on ihanat sävyt hiuksissa, oikeanpuoleisessa kaunis leikkaus.


Vasemmalla puolella ovat minun hiukset, oikealla puolella on kaunis sävy ja leikkaus. Voisi olla minun uusi leikkaus ja väri, ei kovin suuri muutos. En taida olla ihan vielä valmis polkkaan :) Sitä odotellessa.

Millaisia kampaamo kokemuksia sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy? Olisi kiva kuulla :)






6 kommenttia

  1. Leikkaa tommonen ylipitkä polkkis eli tuo Jennifer-tukka...tuo on yli-ihana!! Jos en ois ite käynyt vasta kampaajalla niin leikkauttaisin itsekin samanlaisen :) -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, sopii hyvin Jenniferille..... Voi hitsit, uskaltaiskohan. ;)

      Poista
  2. Oon oikeastaan jo aika kyllästynyt tähän pitkään lettiin, että vaihtelu on tervetullutta :)

    VastaaPoista
  3. Uskaltaa!! Tuohan ei kuitenkaan ole lyhyt malli, joten nopsasti kasvattaa pitkän tukan, jos ei miellytäkään ihtiä :) -T-

    VastaaPoista
  4. Kivat on noi lyhyet ja pidemmissä ekassa kuvassa on kivat raidat. Minä pyrin aina laittamaan silloin tällöin ruskeita raitoja vaaleiden sekaan. Nyt on taas sellainen vähän liian vaalea. Sävyjä on vaikea kampaajalla valita (vaikka olen itse toiselta ammatiltani kampaaja : D) Tosiaan hyvä ja idearikas kampaaja olis ihana! Usein paikkailen kotona kampaamon jäljiltä joko väriä tai joskus jopa mallia! Pitkiä hiuksia yritän pitää koska olis kiva tehdä nopeita kivoja nutturoita....hmmm miksköhän en juurikaan koskaan ehdi/viitsi tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama syy minullakin on pitkien hiusten pitämisessä saa helposti muunneltua. Vaikka harvemmin niitä nutturoita kuitenkaan tulee tehtyä, enemmänkin hiukset ponnarille ja menoksi. Hiusten vaalentaminen on suorastaan tähtitiedettä, harvoin tulee sellainen lopputulos, mikä on täydellinen :) Kiitos kommentistasi Ansku!

      Poista

© Belle semaine
Maira Gall