keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Telttailua & asua





Meidän nuorimmainen päätti herätä tänään jo 4:50, sain hänet kuitenkin jatkamaan vielä unia noin tunnin ajaksi. Väsynyt ja vähän nuutunut olo kaikenkaikkiaan, mutta eiköhän se muutamalla kahvikupposella korjaannu ja ulkoilulla raittiissa säässä.

Eilen käytiin keskimmäisen kanssa naapurissa iltakyläilyllä, kylläpäs mieltä piristää, kun saa välillä jutella samassa tilanteessa olevan aikuisen kanssa.

Keskimmäinen ehdotti tänään, että milloin mentäsiin telttailemaan porukalla vaikka Hailuotoon. Ihanan yllättävä ehdotus näin tammikuussa, mutta hän tarkoittikin telttailua kesällä. Ihania juttuja tuollainen viisi vuotias keksii, telttailu idean hän sai aamulla katsotusta lastenohjelmasta. Siinähän on ihan toteutus kelpoinen idea kesäksi. En muistakaan milloin olisin itse nukkunut teltassa yötä. Varmaan joskus teini-ikäisenä kaveri pihalla. Aikuisena telttailu kuulostaa jotenkin työläältä, varsinkin kun on tullut niin mukavuuden haluiseksi.

Onko teille tuttu vaatemerkki Soya Concept, kuvissa housut ja pusero on kyseistä merkkiä. soya conceptin vaatteita löytyy ainakin Oulusta Wimasta. Kauniita, yksinkertaisia ja suhtkoht edullisia vaatteita, suosittelen. :)


perjantai 24. tammikuuta 2014

Hiuksia ja päiväunia

 Miten siellä kampaajalla sitten kävikään? Pituutta lähti ja paljon, eikä harmittanut yhtään. Nyt hiukset ovat parempi kuntoiset ja ennen kaikkea siistimmät. Olen enemmän kuin tyytyväinen. :)


Meidän pikkumies on kehittynyt hurjaa vauhtia, hän osaa jo kiivetä itse sohvalle, voi ei! Koko ajan saa pyöriä sohvan ympärillä, ettei hän vain tippuisi sieltä. Voi sitä innostuksen määrää, kun hän sinne pääsi.


Päiväunet ovat muuttuneet, nykyään hän nukkuu vain yhdet. On vaikuttanut  paljon myös yöuniin, meillä saatetaan nukkua jopa kahdeksaan asti.


Päiväunet onnistuu parhaiten kylmässä eteisessä, kyllä vaan, myös 20 asteen pakkasella, laittaa vaan tarpeeksi lämmintä päälle.


Mukavaa viikonlopppua, meillä ainakin herkutellaan tänään!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Hiusasiaa...


Huomenna pääsen vihdoin ja viimein kampaajan tuoliin. Nyt vaan pitäisi päättää, mitä niille hiuksille haluasi tehdä. Ottaako raitoja tummempia vai vaaleampia? Leikkaako vähän vai leikkaisiko nyt reilummasti? Argh, aina sama juttu, kuitenkin palaan sieltä, sama väri ja vain hiukan lyhyempänä.

Olisi mahtava juttu, jos minulla olisi, sellainen kampaaja, joka osaisi ikäänkuin puolestani päättää, millaiset hiukset  minulle nyt pitäisi leikata ja millainen väri. Voisiko mennä kampaajalle ja sanoa, tee niinkuin näät parhaaksesi. Ei uskalla, olen nimittäin nuorenpana kokenut niin monta tukka kriisiä, että ei kiitos enää. Täytyisi luottaa kampaajaan 100 prosenttisesti, että niin tekisin.

Minulla on ollut tällaiset pitkät hiukset noin 30-vuotiaasta lähtien eli yhdeksän vuotta, olen monesti miettinyt lyhyempää mallia, mutten ole vaan uskaltanut leikata. Muutaman kerran minulla on ollut melkein polkkapituiset hiukset, silloin olen alkanut taas kaipaamaan pitkää lettiä.

Tässä on vielä ilta aikaa miettiä millaiset hiukset haluaisin.


Vasemmalla olevassa kuvassa on ihanat sävyt hiuksissa, oikeanpuoleisessa kaunis leikkaus.


Vasemmalla puolella ovat minun hiukset, oikealla puolella on kaunis sävy ja leikkaus. Voisi olla minun uusi leikkaus ja väri, ei kovin suuri muutos. En taida olla ihan vielä valmis polkkaan :) Sitä odotellessa.

Millaisia kampaamo kokemuksia sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy? Olisi kiva kuulla :)






tiistai 21. tammikuuta 2014

Aamu liikuntaa

Hyvin on lähtenyt tämä vuosi käyntiin liikunnan suhteen. Tänään kävin spinningissä ja body pumpissa peräkkäin aamutuimaan. Mielestäni hyvä tunti, tulee hikiliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua samalla kertaa. Molemmat osuudet kestävät puoli tuntia.

 Liikkuminen aamuisin on ehkä paras tapa minulle, jos ajattelee aamulla liikkuvansa illalla, on liikkuminen jotenkin helpompaa "unohtaa". Aamujumpassa on se hyvä puoli, että voi oikeastaan olla illan sitten vapaammin, eikä tarvitse miettiä lähtemistä esim lenkille. Aina ei tietenkään ole mahdollista liikkua aamuisin. Mutta tällä viikolla kylläkin.








Eilen lenkkeilin meren jäällä aamulla, mahtava sää aurinko paistoi ja lumi kimmelsi kauniisti. Ihania juurikin tälläiset kauniit talvisäät, kohta aurinko paistaa enemmän.

Mukavaa tiistain jatkoa!


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lukemista

Mukavaa sunnuntaita!

Pakkasen huidellessa tuolla parinkymmenen paremmalla puolella, mikä voisikaan olla mukavampaa, kuin käpertyä vilttiin, takkatulen lämpöön, höyryävä teemuki kädessä  ja uppoutua hyvään kirjaan. Täydellistä omaa-aikaa, rauhallista ja ihanaa.

Kirjana voisi olla esimerkiksi tämä Liminkalaisen kirjailijan Harri Tuomelan esikoisteos Vallilan murhamammat. Kirja on dekkari, jossa päähenkilönä on Miitta Mäki, joka tutkii nuoren naisen murhaa.
Kirja alkaa jännittävästi, vanhan naisen löytäessä lenkillä naisen ruumiin. Miitta Mäki alkaa tutkimaan murhaa yhdessä ylikomissario Mauno Mäen kanssa. Murhatutkimukset eivät oikein etene, kunnes tapahtuu uusi rikos, saa tutkinta uutta vauhtia.   Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsingin Vallilaan, jossa kirjailija on itsekkin asunut.




Kirja on mukavaa luettavaa, eikä sitä saa laskettua kädestä, ennen kuin murhaaja selviää. Kirja löytyy useasta kirjastosta ympäri Suomen tai sen voi tilata Nordbooksilta tästä.

Harri Tuomelalta ilmestyy myös toinen kirja Rottalehto, joka löytyy esimerkiksi Prisman verkkokaupasta.


Rottalehto

Kaunista alkavaa viikkoa!


perjantai 17. tammikuuta 2014

Arkimeikit

Meikkijuttuja tänään. Tässä kurkkausta meikkipussiini, mitäs se sisältää. Tosin minulla ei tällä hetkellä ole oikein kuvauskelpoista meikkipussia, niinpä pussit piiloon ja meikit esille.

Pohjustukseen käytän Lumenen pohjustusvoidetta, sen jälkeen Lumene cc voide, sitten Bareminerals mineraalimeikkivoide. Poskille punaa, joka myös Lumenelta. Ihoni on oikeastaan sekaiho, jossa on jos jonkinmoista läiskää, kuivaa ja vähän rasvaisempaa osiota. Nämä tuotteet ovat toimineet ihan hyvin ihollani.


Huulimeikkinä käytän vaihtelevasti eri punaisen sävyjä ja päälle kiiltoa. Huulipuna on oikeastaan minulle tärkein meikki, sillä saa nopeasti ilmettä freesattua ja kasvoille väriä, sävystä tietenkin riippuen. Täydellistä huulipunaa en ole vielä löytänyt. Eikö koskaan keksitä sellaista huulipunaa, joka pysyy pitkään;) Olen kokeilleillut kalliimpia ja  edullisempia, voittajaa ei vain ole tullut vastaan.

-Huulipuna lumene ja huulikiilto Dior. 
-Huulikynä Max factor sävy hieman oranssiin vivahtava. 
-Maybeline valokynä, hyvä tuote, riittoisampi kuin lumenen vastaavaa. 
-Lumenelta myös harmaa rajauskynä,
- ripsiväri Clinique musta ripsari ja 
-Lumene valkoinen kajal, jota käytän alaluomelle. 
-Tietenkin ripsentaivutin.



Lopuksi vielä meikittä ja meikin kanssa.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Yhtenä ja toisenakin päivänä

Mitenkäs ne lapsiperheen aamut sujuu? Kiitos kysymästä, kiireessä lähinnä. Ei voi väittää, että pukeminen olisi kohta viisi vuotta täyttävän lempipuuhia. Kiristäminen, lahjonta ja mikä se yksi olikaan, no kuitenkin kaikki keinot sallittuja lasten pukemisessa. :D Toivottavasti pikkuveli ei ota oppia moisesta.



 Mikä ihana juhlan hetki, kun vaatteet on päällä ja päästään vihdoin kerhotaipaleelle.


Kun vauhdikas viisivuotias on saatu vietyä onnistuneesti kerhoon ja pienimmäinen unille. On äidillä hieman aikaa blogipuuhiin. Otetaan muutama(sata ;)) otosta, että saadaan vähänkin julkaisukelpoista materiaalia!



Terveellisellä ruokavaliolla jatketaan, kun siitä on julkisesti kirjoitettu, täällä blogissa. Miedosti suolattuja kananfileitä, basilikaa ja aprikoosia sekä lisukkeena riisiohra. Näyttää herkulliselta kyllä, mausta voi olla montaa mieltä. Kana, basilika ja aprikoosi ovat yhdessä hyvä makuyhdistelmä, mutta nämä kanat olisivat vaatineet enemmän maustetta. No maha tuli ainakin täyteen.


Tällä viikolla liikuminen onkin ollut enemmän koiran lenkkittely linjalla, kun on ollut nämä kunnolliset talvisäätkin. Tykkään kyllä näistä pakkasista, on niin kaunistakin.


Ihastelua ihan tavallisella suomalaisella asuinalueella, pieniä sieviä värikkäitä taloja, kaikki samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia.



Aikaisemmissa asukuvissa nähty kukka, taipuu myös hiuskoristeeksi.  Kivoja tällaiset asusteet, saa asuun tai hiuksiin vähän sellaista romanttista fiilistä. Jos kiinnostaa, niin H&M:ltä löytyy. :)


Mitäpä muuta ainakin tosi paljon halauksia ja pusuja lasten kanssa, miestä unohtamatta. Ystävällisiä hymyjä,  kivoja oivalluksia, miten ihmisten ystävällisyys antaa voimia tähän arkeen!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Facebook ja Instagram

Pikaiset tiistain moikat!

Belle semaine löytyy instagramista täältä ja käy myös tykkäämässä facebookissa täältä.


Toivottavasti viikkonne on alkanut kivasti. Täällä olemme lähinnä lämmitelleet kakluunia ja nautittu vihdoin alkaneesta talvesta. :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Imarteleva peili

 Sunnuntain kyläily asua.






Kävin  eilen katselemassa alennusmyynneissä, noh katselemiseksi se ei ihan jäänyt. Paikallisessa Vilan liikkeessä oli nimittäin 70 % alennusreki. Yleensä ohitan tälläiset rekit, useinkaan en  löydä kokoja. Mutta nyt löytyi, kiikutin muutaman vaatteen pukukoppiin ja eikun sovittelemaan. 

Ohhoh, olin  laihtunut ja muutama sentti oli tullut pituutta lisää, ainakin pukukopin peilin mukaan;) Mukavia tuollaiset peilit, vaatteetkin näyttivät niin kivoilta päällä.  Kuvassa näkyvä jakku ja t-paita on eilisiä ostoksia. Jakusta tulee kieltämättä vähän pankki- tai toimistoasu fiilikset, niinpä yritin rikkoa vaikutelmaa shortseilla ja pipolla. Tällaista asua tällä kertaa. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kaiteet ja vähän muutakin


Viikonloppuna saatiin vihdoin ja viimein laitettua meidän yläkerran portaisiin kaiteet. Kylläpäs sitä voi ilahtua pienistäkin aioista, nyt kun menee portaisiin oikein yllättyy, hei täällähän on kaiteet. ;) Kuinka monta kertaa niitä onkaan aiottu laittaa, portaat on rempattu varmaan 7 vuotta sitten... Listojakin laitettiin portaikkoon viikonloppuna, mutta ei nyt kuitenkaan ihan kaikkia, jää vielä tulevaisuuteenkin näpertelyä portaikon suhteen.



Tässä olisi taidetta meidän kulmilta, yks alikulku silta, johon välillä vaihtuu nämä teokset. Eipä siinä ihan kivojahan nämä on.


Yksi kuva vähän pelotti tätä pientä kulkijaa.


Toissapäivänä satoi oikein luntakin, mutta nyt se on jo sulanut. Tuntuu aivan syksyltä edelleenkin, entä jos syksy muuttuukin kevääksi ja talvi jää välistä. No tuskinpa, pakastuu kuulemma tänään.

Kivaa torstaita!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Baby steps


Ihmeellinen tammikuu jatkuu, ainakin ilmojen suhteen. En muista onko koskaan talvella ollut lauhaa näin kauan. Näihin aikoihin on yleensä paukku pakkaset. 


Vielä viimeisiä kuvia kuusesta ja joulukoristeista, tiistaina ne saa viedä pois. Yhtäkään neulasta ei ole  kuusi pudottanut.




Lauhoista ilmoista johtuen saa toppatakki jäädä naulakkoon. 



Uudenvuoden päivänä meidän nuorimmainen otti muutaman askeleen. Nyt hän on muutamana päivänä kävellyt ihan lyhyitä matkoja. Kylläpäs tuntuu olevan kuopuksella kiire isoveljien mukaan. Jokainen poika on aloittanut kävelemisen hiukan eri aikaan. Nuorimmainen kaikista aikaisimmin, kuukautta vaille vuoden ikäisenä. Voi kuinka ihanan näköistä pienen tepastelu onkaan. :) Vauvavaihe alkaa olla pikkuhiljaa ohitse.



Mukavaa Loppiaista ja alkavaa viikkoa!

torstai 2. tammikuuta 2014

Terveellinen välipala osa 2

Uusi vuosi on jo pyörähtänyt kunnolla käyntiin. Ihan kiva kun juhlapyhät ovat jo takanapäin ja pääsee taas käsiksi normaali rutineihin.

Postauksessa katse vuoteen 2014 olin suunitellut terveellisemmän ja säännöllisemmän ruokavalion toteuttamista.  Minulla ainakin makean nälkä pääsee yllättämään useasti iltapäivällä, kun lounaasta on jo kulunut tovi, tekisi kahvin kanssa mieli jotain herkkua, useasti juuri suklaata. Ajattelin jakaa tämän helpon ja terveellisen välipala reseptin kanssanne.


Tarvitset:  pähkinöitä, hunajaa, kaakaota (kaakaopapuja), goji marjoja.



Murskaa pähkinät (2 dl) ja gojamarjat (1 dl) sauvasekoittimella, sekoita sekaan hunaja (1-2tl) ja kaakaojauhe. Kaakaojauhetta ei kannata laittaa kovin paljoa, ettei tule liian makeaa, noin 1-2 tl riittänee.


 

Pyörittele seoksesta patukoita ja laita sitten ne jääkaappiin tai pakastimeen.
Tiedetään, että nämä näyttävät hieman hassuilta, mutta älä anna sen häiritä. ;) Nämä vievät kyllä makean nälän mennessään!

Aikaisemmat terveelliset välipalat löydät täältä!
© Belle semaine
Maira Gall