Vuoden viimeinen

Näin vuoden viimeisenä päivänä on mukava kerrata vähän  mennyttä. Mietinkin nyt hieman tämä blogin kirjoittamista, vaikka en vuotta ole vielä kirjoittanut.  Blogin kirjoittamisesta  on tullut minulle mukava tapa viettää omaa aikaa. Hankalaa on se ettei  omaa aikaa oikeastaan ole, vaan olen suurimmaksi osaksi kirjoitellut ja kuvannut kaiken "kaaoksen" keskellä. ;) Olen ajatellut, että käyköhän täällä edes kukaan, mutta todistettavasti ainakin muutama kommentti on tullut ja katselijoita käynyt. :)

Blogin aloittamista olin miettinyt jo pitkän aikaa ja olinkin hyvin innostunut kun sain sen aloitettua. Jonkinlaista rajojen rikkomista tämä oli itselleni. Monta kertaa olen  mielessäni miettinyt mitähän muut ihmiset tästä ajattelevat, varsinkin niistä postauksista missä on kuvia minusta itsestäni. Korvia on punoittanut varsinkin niiden muutamien asukuva postausten jälkeen. Olen kuitenkin ajatellut, mitäpä siitä, hauskaahan tämä vain pitäisi olla, eikä ottaa itseä liian vakavasti.

Mieheni kysyikin, että kannattaisiko ensin suunnitella, mitä kirjoittaa, eikä vain kirjoita hetken mielijohteesta, niinkuin joidenkin postausten kanssa on käynyt. Minkäs mahdat, jos on tottunut tekemään asiat vähän extempore. Ei ole tapaistani suunnitella asioita kovin pitkään, vaan menen vähän tilanteen mukaan.  Tavallaan silloin saan myös enemmän itsestäni irti, jos keksin idean on se melkein heti toteutettava, ettei vaan innostus katoaisi ja tulisin liian itsekriittiseksi, koska sen jälkeen tästä blogin tekemisestä ei tulisi mitään.

Kirjoitan blogiani myös itselleni, asiat muuttuvat jollain tapaan myös selkeämmiksi kun kirjoitan ne ylös. Uskoisin, että tulevaisuudessa on myös mukava katsella vanhoja postauksia ja muistella menneitä.



 Lämmin kiitos teille, jotka olette täällä vierailleet! Tervetuloa uudestaan!

Hyvää Uutta Vuotta!

Kommentit

  1. Samoin hauskaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kevennysvinkkejä välipaloihin. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea samantyyppisiä ajatuksia kuin itselläni. ...ehkä tähän tottuu. Ehkä meillä suomalaisilla ei ole tapana olla esillä niin paljon. Rinta rottongilla vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Ansku! Ihan totta, kyllähän me suomalaiset ollaan mieluummin vähän vaatimattomia ja ihan syyttä. :)

      Poista
  4. Kiva lukea samantyyppisiä ajatuksia kuin itselläni. ...ehkä tähän tottuu. Ehkä meillä suomalaisilla ei ole tapana olla esillä niin paljon. Rinta rottongilla vaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti