Kaupungilla kahdestaan

Suloista sunnuntaita!

Viimeiset lahjaostokset tehty! Lauantaina päästiin  kaupugilla  käymään mieheni kanssa ihan  kahdestaan, anopin hoidellessa lapsia meidän kotona. Takuu varma rentoutuminen siis takana. Kaupungilla ei oikeastaan ollutkaan niin kova ruuhka kuin saattoi odottaa.


Kävimme mieheni kanssa testaamassa ostosten lomassa Istanbul ravintolan Oulussa. Ruoka oli  mielestäni ihan hyvää, mutta silti tykkään enemmän Olimpoksen ruuista. Jonka punaviinissä haudutettu lammas on aivan taivaallista. Kiitosta Istanbul ravintola saa siitä, että annokset ovat sopivan kokoiset, eivätkä liian isot.


Siitä on kyllä aikaa, kun olemme viettäneet aikaa näin kahdestaan. Päivän aikana huomasin, kuinka rentoutuneeksi tunsin itseni, ehkäpä parilla lasilla viiniä oli myös osuus asiaan.


Syönnin jälkeen kävimme kahvilla uudessa kahvila-ravintola Roosterissa. Rooster on Saaristokadun ja Torikadun kulmauksessa.


Todella kiva paikka tämä Rooster, juuri sellainen vanha talo josta tykkään. Tänne täytyy mennä uudelleen, vaikka ihan iltaa istumaan.


Kylläpäs sitä tulikin herkuteltua. Porkkanakakku ei petä koskaan.


Sitten vielä lasi viiiniä, ja vielä kauppoihin tekemään viime hetken ostokset ennen niiden sulkemista.


Kiva lauantai siis ilman mitään stressiä, tälläisia päiviä lisää. :)



Kommentit

  1. Kuulostaa olleen rentouttava päivä teillä, nyt on varmasti mukava alkaa Joulun viettoon!! :) -T-

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, rentouttavaa oli! Toivottavasti saataisiin aatoksi pakkasta ja lisää lunta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti