Nukuttaako?

Mihin ne unet ovat oikein kadonneet? Meillä herätään vieläkin yöllä oikeastaan useamman kerran nuorimmaisen touhuiluun yöllä. Vaikka hän on jo 8 kuukauden ikäinen, otan hänet viereen ja annan maitoa. Jos hyvä tuuri käy, riittää hänelle pelkkä tutti:) Sen jälkeen kun poika on syönyt, ovat omat unet kadonneet? Aika rasittavaa. Siinä sitten yön pitkinä tunteina,  mietin niitä  näitä, joskus suunnittelen innolla seuraavaa päivää, pohdin tekemättömiä asioita tai lasten asioita. Voi tätä naisen elämää, pitäisi varmaan ottaa välillä vähän rennommin, ei tarvitsisi olla aina niin tilanteen tasalla.

 
Aikani mietiskeltyä, nukahdan ja kohta melkein herään, kun nuorimmainen pomppaa ylös kello kuusi, tästä alkaa päivän touhut. Tänään oli juuri sellainen aamu. Tulimme pojan kanssa alas aamupuurolle, mutta hän  vaikuttikin hetken päästä väsyneeltä. Ei muuta kuin uudestaan nukuttamaan häntä, siinä touhussa jäi kahvinkeitin päälle. Kun poika nukahti ajattelin, että käyn sammuttamassa keittimen ja menen takaisin höyhensaarille.  Mitä vielä, kello näytti olevan jo melkein kahdeksan, eikä vanhin poikani ollut herännyt, vaikka kouluun meno oli jo kahdeksaksi. Huokaus; siispä poikaa herättämään ja jos vielä pääsisin hetkeksi levähtämään, niin ah ihanuutta.
 
 
 No arvaatte varmaan eihän niistä lisäunista mitään tullut, kun keskimmäinen poikani jo kömpi sängystä ylös "äiti minulla on ollut sua, niin ikävä". Mitäpä siinä, keität uudet kahvit ja syöt aamupalat ja aloitat päivän. Nukutaan sitten ensi yönä:)
 
 
kuvat: pinterest
 
Mukavaa päivää!

Kommentit

  1. Tää saa yhden lapsen äidin aamut kuulostaan luksuslomalta :D

    VastaaPoista
  2. :D Kiitos kommentista H:) No, ainakin päiväunet saattaa onnistua paremmin yhden lapsen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mutta ne päiväunet, millon kerkiää? Jos I nukkuu niin ittellä pitää siivota, tehä ruokaa, pyykätä tms.. :(

    VastaaPoista
  4. Eikö M voi sitten siivota, pyykätä jne, kun tulee töistä;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti